Anna tuli ja Anna meni. Sori mama, ei vaan pystynyt tänne mitään päivittämään. Mun läppäri oli kovassa käytössä, pyöritti sinkkis jaksoja aina meidän ollessa kotona ;)
Tämä ei siis ollut Annan eka kerta täällä mun luona, siksi tällä kertaa ei ollut mitään stressiä, että ehtisi nähdä paikkoja, kun ne olivat jo tuttuja. Pari uutta juttua mahtui kuitenkin, kiivettiin mm. Alter Peter Kirchen torniin. 306 askelta (Foursquare tipsien mukaan) ja avautui koko kaupunki, sama homma tehtiin Helenin ollessa täällä. Tällä kertaa ei näkynyt Alppeja, nähtiin ne kuitenkin sunnuntaina Mian ikkunoista :--D Ne asuu kerrostalon 12. kerroksessa, josta aukeutui samat hulppeat näkymät kaupungista! Muuten me vaan hengailtiin täällä, syötiin hyvin, shoppailtiin vähäsen (ihanat alet, COS:lta löytyi -70% lapulla 100% puuvillaa oleva neule syksylle) Sain kanssa kuvattua taas yhden paikan "mun München" postaukseen, luonnoksissa on vielä pitää saada paikat kasaan :-)
Nyt mä ajattelin purkaa energiaa ja siivota koko kämpän! Ei tullut paljoa siivottua Annan täällä ollessa, hihat heilumaan vaan! Toinen koira oksensi aamulla olkkarin lattialle, taidan pestä lattiatkin..
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
keskiviikko 17. heinäkuuta 2013
Holi holi
Mentiin sittenkin lauantaina HOLI ONE festivaaleille käymään. Alunperin ajattelin, että annan lipun mennä hukkaan eii jaksa lähteä. Se oli keskiviikko, silloin ei ollut mun päivä. Onneksi päästiin sitten illalla vikoiksi tunneiksi, ehdittiin kaksiin väripussien heittoon ja oli hauskaa! Sää oli täydellinen, ihana aurinko helli illalla. Istuttiin ensin iltaa meillä Meerin ja Lisan kanssa, Leksa tuli vähän perässä. Kokattiin sikana ruokaa, tehtiin sangriaa valkkarista ja istuskeltiin puutarhassa. Sain vihdoin Meeriltä kuvia, niin pääsin kirjoittamaan lauantaista!
Holi festivaali ottaa mallia alkuperäisestä Intian Holi festivaalista. Tasatunnein on kuuluu lähtölaskenta, jolloin heitetään värikkäät värijauhepussit ilmaan! Ohjeena on pukea päälle valkoista, jotta värit erottuvat hyvin vaatteista. Parhaiten ne värit sai kyllä, kun mukaan laittoi vettä. Eii vitsi, tukka ja vaatteet ihan väreissä. Me ei oltu kyllä pahimmasta päästä, oltiin ehkä siisteimpiä paikalla. Muut olivat olleet siellä koko päivän ja siltä näyttivätkin XD Naamatkin pelkkää värikästä sotkua! Värit ovat vesiliukoisia, onneksi...
Nyt lähden tonne kuumuuteen hetkeksi koirien kanssa, vanha koiruli ei jaksa tuolla kuumassa kunnolla. Köpöttelee perässä. Illalla Atomicin keskiviikkoon, pitää olla kunnolla koska aamulla saan siskoni tänne <3 Freu mich sehr darauf, dass sie hier kommt!

perjantai 12. heinäkuuta 2013
Maybe I'll find something real, not a fantasy so divine
Sori äiti ihan sun kiusaksi lykkäsin kirjoittamista parilla päivällä, mitäs soittelet ja valitat. *pus*
UAF (siis ne festarit) tuli ja meni. Väsymys painaa yhä heh_heh. En tiedä, oli tosi kivaa mitä nyt tietenkin tuli turhaa draamaa heti ekana iltana. Saksan Suomi-tytöt (vaikeeta) tuli vasta tosi myöhään junalla Graziin, alueella oli ihan täys kaaos helvetti jo silloin aiemmin meidän saapuessa. Etittiin hiki hatussa Emman kanssa meille telttapaikkaa (mulla oli siis muidenkin tyttöjen teltta mukana, jonka kasasin sit niille valmiiksi sateessa ensin meidän etsittyä pari tuntia sille paikkaa huh), Emma ehti hukata meidän liput ennen alueelle saapumista, löin sitä olin niin vihainen. Lisää jonottamista porteilla, Jossulta otettiin about kaikki ruoka pois, koska ne oli lasipurkeissa ja lasi oli leirinnässä kiellettyä. R.I.P Nutella.
Nojoo kuitenkin sen verran festareilla käyneenä tiesin, ettei tyttöjen myöhäinen saapuminen vaan voi mennä nappiin. Kännykät ei toiminu kunnolla, multa loppui akku, piti mennä kolmannen kerran takaisin teltoilla hakemaan toista kännykkää, siihen taas ei saanut kunnolla yhteyttä, Filippus tuli auttamaan mua etsimään tyttöjä, koska tunsi alueen hitusen mua paremmin, mikä on paljon koska itse tiesin vain sisäänkäynnin, josta saavuin ja leirinnän sissänkäynnin :-D Nojoo sotkuhan siitä tuli ja eka ilta plörinäksi.
Tokana iltana seikkailin alueella 2h yksin ilman puhelinta, koska yllättäen taas hukkasin kaikki (ah ihanat festarit). Aiemmin päivällä meidän teltta vuoti yllättävän sadekuuron takia, jes!!! Tajusin, että taidan vaan olla lian vanha. Ei kiinnostanut enää oikein riekkua tollaisen musan tahdissa samalla tavalla kuin esim. kolme vuotta sitten. Olisi innostanut enemmän livebändit, äh olisi vissiin vaan pitänyt mennä Southsideen riehumaan Artic Monkeysin tahdissa. Ei kyllä enää electro festivaaleja mulle... Eniveis parhaat bileet on kuitenkin aina leirinnässä, oli mikä tahansa festari kyseessä! Kuviakaan meillä ei ole tätä enempää, akku oli kaikilta koko ajan loppu :--D
Tällä viikolla on toivuttu viikonlopusta, eilen istuin Lisan kanssa iltaa puistossa. Vähän juustoa, vähän mansikoita ja vähän valkkaria. Nyt tekee mieli siivota vähän kotosalla, miten noista koirista irtoaakin tota karvaa noin sikana???? Räkätautiakin on koittanut pukata, en hyväksy sen tuloa.
Laitoin taas muuten vähän musaa!! Skarppaan tässä, joku nimittäin pyysi niitä lisää. Otas tästä!!
Housse de Racket - Roman
Gentlemen Hall - Sail Into The Sun (RAC Remix)
Koobra ft. Joanna - Something Real
MS MR - Fantasy (Ehodottomasti kannattaa kuunnella myös Hurrican, ja no oikeastaan koko levy!)
UAF (siis ne festarit) tuli ja meni. Väsymys painaa yhä heh_heh. En tiedä, oli tosi kivaa mitä nyt tietenkin tuli turhaa draamaa heti ekana iltana. Saksan Suomi-tytöt (vaikeeta) tuli vasta tosi myöhään junalla Graziin, alueella oli ihan täys kaaos helvetti jo silloin aiemmin meidän saapuessa. Etittiin hiki hatussa Emman kanssa meille telttapaikkaa (mulla oli siis muidenkin tyttöjen teltta mukana, jonka kasasin sit niille valmiiksi sateessa ensin meidän etsittyä pari tuntia sille paikkaa huh), Emma ehti hukata meidän liput ennen alueelle saapumista, löin sitä olin niin vihainen. Lisää jonottamista porteilla, Jossulta otettiin about kaikki ruoka pois, koska ne oli lasipurkeissa ja lasi oli leirinnässä kiellettyä. R.I.P Nutella.
Nojoo kuitenkin sen verran festareilla käyneenä tiesin, ettei tyttöjen myöhäinen saapuminen vaan voi mennä nappiin. Kännykät ei toiminu kunnolla, multa loppui akku, piti mennä kolmannen kerran takaisin teltoilla hakemaan toista kännykkää, siihen taas ei saanut kunnolla yhteyttä, Filippus tuli auttamaan mua etsimään tyttöjä, koska tunsi alueen hitusen mua paremmin, mikä on paljon koska itse tiesin vain sisäänkäynnin, josta saavuin ja leirinnän sissänkäynnin :-D Nojoo sotkuhan siitä tuli ja eka ilta plörinäksi.
Tokana iltana seikkailin alueella 2h yksin ilman puhelinta, koska yllättäen taas hukkasin kaikki (ah ihanat festarit). Aiemmin päivällä meidän teltta vuoti yllättävän sadekuuron takia, jes!!! Tajusin, että taidan vaan olla lian vanha. Ei kiinnostanut enää oikein riekkua tollaisen musan tahdissa samalla tavalla kuin esim. kolme vuotta sitten. Olisi innostanut enemmän livebändit, äh olisi vissiin vaan pitänyt mennä Southsideen riehumaan Artic Monkeysin tahdissa. Ei kyllä enää electro festivaaleja mulle... Eniveis parhaat bileet on kuitenkin aina leirinnässä, oli mikä tahansa festari kyseessä! Kuviakaan meillä ei ole tätä enempää, akku oli kaikilta koko ajan loppu :--D
![]() |
| "Open door" naapuritelttojen poikien hauska juttu........ Tota punasta on varmaan yhä selässä |
Laitoin taas muuten vähän musaa!! Skarppaan tässä, joku nimittäin pyysi niitä lisää. Otas tästä!!
Housse de Racket - Roman
Gentlemen Hall - Sail Into The Sun (RAC Remix)
Koobra ft. Joanna - Something Real
MS MR - Fantasy (Ehodottomasti kannattaa kuunnella myös Hurrican, ja no oikeastaan koko levy!)
tiistai 2. heinäkuuta 2013
I'm gonna decide to stay young
X Gamesit siis oli ja meni. Oltiin siis mukana menoissa avajaisissa katsomassa Macklemorea & Ryan Lewisia. Oli huikeeta! Käytiin vielä keikan jälkeen Atomic Cafén keskiviikossa, joka on myöski huikea. Joka keskiviikkoinen tapahtuma Britwoch, jossa soitetaan indie kitararokkia ja kevyttä indie electroa. Mun musaa! Kiinnostaisiko muuten sellainen, jossa esittelisin lempipaikkojani täältä? En ole tainnut sellaista tehdä!
Torstaina meillä oli liput Skateboard Park Heats kisoihin, joista voiton vei vasta 17-vuotias Curren Caples. Söpöli! Olisin niiin halunnut katsomaat Streetleaguen finaaleja, mutta ne oli tietysti loppuunmyyty möh. Päästiin paikalliseen lehteenkin, kun ne kuvasi ja haastatteli kansainvälisiä kisavieraita. Mua ja Allua ei kuitenkaan haastateltu, otettiin kuva vain. Meitä ei lasketa, kun asumme täällä..
Sitten ollaan vaan vietetty aikaa tyttöjen kanssa. Eilen isuttiin vähän iltaa Englischer Gartenissa, mulla oli mölkky mukana niin pelattiin sitä pari kierrosta. Tänään illalla ostamaan parit vikat jutut festareille mukaan. Sunnuntaina ja maanantaina olin ihan vihasena ja valmiina myymään lippuni, ei kiinnostanut ollenkaan. Meidän kyydit sinne ja takaisin varmistui vasta eilen illalla. Viimeiset kaksi päivää olen kimppakyyti sivulla laittanut varmaan miljoona viestiä ties kenelle, tarkistanut kaikki eri bussi- ja junayhtiöt, että miten päästäisiin halvimmalla ja edes lähelle. Ärsytti koko sotku. Illalla sitten tärppäsi! Näin yhden tytön viestin festarien fb eventissä, että heidän ilmeisesti minipakussaan olisi 4 vapaata paikkaa ja he tarvitsisivat kyytiläisiä. Laitoin heti viestiä ja sovittiin kaikki! Kirjoiteltiin molemmat toisillemme "ää voisin itkeä, nyt olen helpottunut et voi uskoa mikä stressi tässä on ollut!" Tytöillä puuttuu ilmeisesti tietty rahamäärä matkabudjetista, joten hekin ovat nyt riippuvaisia meistä. Ja näin tipahti 1000kg kivi sydämeltä.
Torstaina sitten lähtö ensin Regensburgiin ja sieltä sitten Graziin Urban Art Forsm festivaaleille. Allu, Mari ja Meeri liittyvät seuraan illemmalla, heidän junansa lähtee täältä vähän myöhempään. Eipä sillä väliä, me laitetaan sillä aikaa leiri pystyyn!
Nyt pulppuaa hyvä fiilis niin laitan musaakin jakoon:
John Gold - Vampire's Kiss
Air Review - Young
Klingande - Jubel
Lemaitre - Splitting Colors
Flume - Holdin On (Kaytranada remix)
Torstaina meillä oli liput Skateboard Park Heats kisoihin, joista voiton vei vasta 17-vuotias Curren Caples. Söpöli! Olisin niiin halunnut katsomaat Streetleaguen finaaleja, mutta ne oli tietysti loppuunmyyty möh. Päästiin paikalliseen lehteenkin, kun ne kuvasi ja haastatteli kansainvälisiä kisavieraita. Mua ja Allua ei kuitenkaan haastateltu, otettiin kuva vain. Meitä ei lasketa, kun asumme täällä..
Torstaina sitten lähtö ensin Regensburgiin ja sieltä sitten Graziin Urban Art Forsm festivaaleille. Allu, Mari ja Meeri liittyvät seuraan illemmalla, heidän junansa lähtee täältä vähän myöhempään. Eipä sillä väliä, me laitetaan sillä aikaa leiri pystyyn!
Nyt pulppuaa hyvä fiilis niin laitan musaakin jakoon:
John Gold - Vampire's Kiss
Air Review - Young
Klingande - Jubel
Lemaitre - Splitting Colors
Flume - Holdin On (Kaytranada remix)
Tunnisteet:
arki,
camut,
in my mind,
muza,
münchen,
this and that
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)