keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Wiesn time, prost!!

Hahaa nyt on sit oktoberfesteillä käyty! Käytiin eilen Aleksandran kanssa illalla siellä pyörähtämässä yhillä, joka venyki sit kaksiin. Mutta tosiaan kun jo yksikin maß on tosiaan sen litran ja vähän vahvempaa kaljaa kuin Suomessa... Mut mikäs siinä, ihan mieletön meno! Siellä on yli kymmenen panimon "teltat" eli iiiiisot ravintolat, jotka on täynnä pöytiä. Ihmiset tanssii penkeillä nuoresta vanhaan ja laulaa mukana. Keskellä huonetta soittaa orkesteri kaikenmaailman biisejä saksalaisesta iskelmästä Simply The Bestiin. Ja tietty 99 luftballoons. Alueella on myös iso huvipuisto, hurrrrjia laitteita ja varmaan lintsiäkin isompi.
Periaatteessa tarjoilijat tuovat kaljaa vain jos olet pöydässä. Pöydät menevät heti aamusta täyteen, joten vapaata sellaista on mahdoton löytää. Mentiin hengaamaan pöytien viereen käytävälle, niinkuin muka oltais yhdessä pöydässä. Saatiin sitten kaljat ja pari itävaltalaista poikaa tuli juttelemaan ja päästiin niiden pöytään ja siinä se ilta sit meni. Perjantaina uusiksi mut kunnolla, alueen sulkeutuessa jatketaan after bileisiin jiihaa. Noissa lederhoseneissa on joku, kaikki miehet on jotenki todella hyvännäkösiä. Ah ja tätä ihanuutta jatkuu vielä ensi viikon :-)

Prost!!!

Ps. onnistuin muuten jotenkin hukkaamaan silmälasini.... Olen käyttänyt noita vanhoja koska ne isompilinssiset hajosi viikkoa ennen tänne lähtöä. Nyt katosi sitten nuo :--D Otin ne kotimatkalla laukkuun, kun ne oli niin paskaset. Vielä bussissa tunsin ne siellä, tippua ne ei ole voineet koska mun laukku oli kiinni ja ihan täynnä. Mutta aamulla en kuitenkaan löytänyt niitä mistään.. Ne on varmaan taas jossain helvetin hyvässä piilossa, josta en nyt niitä löydä. Suatannaa.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Come away with me

Mun päiväni alkaa yleensä torkuttelulla siinä puoli kasin maissa, paitsi keskiviikkosin ja perjantaisin kun pitää nousta ennen seiskaa Aadan eskarin takia. Normaalista vien lapset yhdeksäksi tarhaan, eskari on kaksi kertaa viikossa ja silloin paikalla pitää olla kasin maissa. Ihanaa lokakuussa kun se mulla alkaa kielikurssi, jolloin se on aina tiistai- ja torstaiaamuisin, eli tulee herätä "eskari aikaan" melkein joka aamu...
Herään ja menen ylös keittiöön tekemään itselleni aamupalaa. Perheen äiti on yleensä aina jo keittiössä keittämässä lasten aamupuuroja. Oon tykästyny syömään täällä maustamatonta soijajogurttia ja luumuja aamulla, Suomessa kaverit yleensä muistaa etten siedä maitotuotteita aamusin. Joku niissä ällöttää, onneksi nää soijatuotteet menee ongelmitta. En ole kertaakaan täällä käkinyt (onko se oikea termi kun tulee hmm oksurefleksi?) tai kärsinyt mun oudosta aamupahoinvoinnista. En siitä "kuuluisasta" vaan noin viimeset 4v olen aamusin ollut tosi huonovointinen enkä oikein saa alas ruokaa, no täällä ei ole tuote näkynyt. Enkä nyt äiti huijaa, pöytätavat on kunnossa!

Lasten tarha on tässä aika lähellä, mennään kuitenkin bussilla muutama pysäkki sillä jos noiden kanssa kävelis tuon 10minuutin matkan se venyisi ainakin puoleen tuntiin.. Yleensä kotiin palattuani vien sitten koiran ulos mutta nyt kun täällä on tuo pentu, joka tulisi ottaa samalle lenkille mukaan Maxin kanssa, huomattiin alkuviikosta, että siinä vaiheessa kun palaan tarhakeikalta pentu on jo joko pissinyt lattialle tai ihan veto poikki seuraavat kaksi tuntia. Nyt alkuun äiti vie koirat aamulla ulos minun viedessä lapsia tarhaan ja katsotaan tilannetta pennun kasvaessa. Olen täällä sitten pari tuntia ihan kotosalla. Eilen imuroin täällä ja siivosin oman huoneen, tänään autoin äitiä leipomisessa. Nam mitä herkkuja keittiö täynnä, osa lasten tarhan huomista kirpparipäivää varten mutta osa ihan meille ja keksejä onkin nyt masu täynnä :--) Vegaaniherkkuja! Tosiaan mun perhe on täällä vegaaneja, itsehän olen jo viimeisen vuoden ollut syömättä punaista lihaa ja jättänyt kanankin hyvin vähälle, joten ei ole vielä ainakaan tuntunut tämä ongelmalta. Kalaa syön yhä, kotona en täällä sitä ruuan mukana saa mutta esim. jos menemme ravintolaan niin saatan syödä sitä. Minun ei tietenkään oleteta heti alkavan täysin vegaaniksi perheen mukana.
Iltapäivällä haen lapset tarhasta kolmen maissa ja tullaan sitten suoraan kotiin. Jos on hyvä sää saatetaan lähteä puistoon, lähellä on yksi hurjan hauska. Siellä on vaijerikeinuja, joissa minäkin riehun yhtä hullaantuneena kuin lapsetkin! Haluaisin lähteä retkillekin näiden kanssa, esim. eläintarhaan tai jos löydän jonkun kivan lapsillekin sopivan museon tms. niin sekin onnistuu - on vain hyvä keksiä erilaista tekemistä! Kuuden maissa onkin päivällinen, joka syödään yhdessä. Joskus saatan lähteä jo viiden maissa keskustaan kavereiden kanssa kahville, kiertelemaan kauppoja yms. the usual. Tai sitten pistän vähän myöhäisemmäksi ja syön lasten kanssa samaan aikaan, heillekin mukavampi. Lapset menee kuitenkin seiskan jälkeen eli heti ruuat syötyään iltopesulle äidin kanssa.
Enpä tiedä, sellasia on mun perus arkipäivät. Päivisin aikalailla hengailua, en kuitenkaan siinä muutamassa tunnissa jaksa lähteä sen kummemmin mihinkään yksinäni. Suurinosa kavereistakin täällä on kuitenkin päivälläkin töissä, jos heillä on esim. niin nuoria lapsia, etteivät ne vielä ole kindergartenissa tai koulussa. Mä muuten inhoan tätä Baijerin murretta! Varsinkin kun vien tuota koiraa yksinäni lenkille vanhukset tulevat helposti ihailemaan mäyristä "oh ein Dackel, sehr süß wie alt is er? I habe auch ein Dackel gehabt oh aber jetz ist er tot" Vanhemmilla ihmisillä tää paikallinen murre on kamalaa söngerrystä, että se on ihan yks ja sama onko aiempaa saksan tietämystä, tai no ainakin melkein. Sitten kun ne ei puhu englantia ja ei ymmärrä jos pyydän heitä puhumaan hochdeutschia, eli sitä ns. normaalia. "Miksi et ole opetellut baijeria?" Graaaaaa onneksi suurin osa kuitenkin puhuu sellaista saksaa, että kun pyydän toistamaan niin ymmärrän. Vielä kun osaisi avata omankin suunsa..

Enpä tiedä, olen kyllä tosi onnellinen, että lähdin tänne ja sain ympärilleni näin ihania ihmisiä näinkin nopeasti. Kolme viikkoa on mennyt hurjan nopeaan ja tuntuu kuin olisin ollut täällä jo kauemmin. Voin rehellisesti myös sanoa, että mulla on jo ystäviä täällä, ei vain kavereita ;-) Suunnitteilla on jo mm. viikonloppureissua Prahaan! Nyt odotan, että mun tyyristylleröt Suomessa (teitä ikävöin <3) skypettää mulle etkoiltaan hiprakkajuttujaan, ennenkuin ne karkaa Venueen.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

"Tämä video ei ole saatavilla Saksassa, sillä se saattaa sisältää..."

Kirottu Saksa. Yksi asia mua täällä häiritsee ja siihen tuo otsikkokin liittyy. Youtubessa ei nimittäin toimi juuri mikään musiikkivideo "video saattaa sisältää musiikkia, jonka sisältöä GEMA ei ole hyväksynyt." Screw you, onneksi moni video on julkaistua muillakin sivuilla niin en ole ihan ton juutuubin varassa, jos mieleni halajaa musiikkivideoita.
Anyways takaisin viikonloppuun, mulla oli niin hurjan hauska lauantai, että pakko kertoa siitä! Äiti ei tykkää kun on juttua muka vaan juhlimisesta.. mutta hyvitykseksi lupasin kirjoittaa tänne juttua mun normaalista päivästä. Perjantaina en ajatellut lähteä mihinkään illalla, niin silloin olis aikaa kirjoittaa. Vähän siitä, että miten mun päivät kuluu täällä siitä hetkestä kun herään siihen kunnes vaivun untenmaille.

Kuvissa taas tuo tuttu peili, Atomic Cafe oli taas paikkana. Nyt meillä oli ulkomaalaisvahvistus, tuo tummatukkainen tyttö on ruotsalainen Lisa. Hurjan hauska tyyppi, tämän ja australialaisen Brigitten kanssa mennään katsomaan Black Keysiä joulukuussa! Ja Marin (kuvassa silmälasipäinen) kanssa ostetaan huomenna liput katsomaan Bloc Partya(!!!!!) Ja Two Door Cinema Clubia. Nuo kaikkihan tuli nähtyä kesällä Suomen festareilla muuutta oli ne sen arvosia, kun ne nyt tulee mun luo niin en jätä menemättä.
Ilta alkoi kivasti tutussa paikassa ja nyt oli kunnon dj. Perjantainen jäbä soitteli lähinnä 40-luvun musiikkia ja sellasta rockabilly musaa, et mulla ja Allulla oli siihen ihan väärät fiilikset. Nyt lauantaina oli huikeeta musiikkia! Kyseessä voisi olla jopa pieni Tavastian sijaistaja ;--) Yöllä matkalla mäkkäriin seuraamme lyöttäytyi kuitenkin kaksi  saksalaista tyttöä. Allun ja Lisan jatkaessa mäkkäristä kotiin, harmittelin etten minä vielä tahtonut nukkumaan. Niin nää saksalaiset mimmit pyys mut sit mukaansa! Jatkettiin vasten mun tahtoa Kultfabrikille, se on sellainen iso alue Ostbahnhofin luona, josta löytyy n. 30 erilaista clubia ja tapahtumapaikkaa. Löytyy konserttipaikkoja ja sit ihan yökerhoja, mulle on jopa sanottu että tää olis yks euroopa isoimmista clubialueista? Paikat on kyllä vissiin vähän sanonko mitä.. Kuulemma monelle paikalliselle sellasia roskamestoja, alaikäsiä, halpaa, helppo päästä sisään yms. Mulle meinas riittää se kun olin jo tanssinut tunnin huonoon musiikkiin, sit soitettiin putkeen Nicki Minajia, Pitbullia ja Flo Ridaa. Olin valmis kävelee ulos sporani luo mutta sitten tuli Run DMC:ta ja Spaissareita niin tanssin ilosesti vielä muutaman tunnin. Kotiin saavuin auringonnousussa puoli seiskan maissa. Ihana ilta, täysin randomissa porukassa, saksalaisten keskellä. Kotiin kävellessä hymyilytti, elämä on täällä ihanaa. Mitä tahansa saattaa tapahtua ja aion tarttua eri tilaisuuksiin. Kerran sitä eletään, varsinkin tällainen vuosi poissa kotoa.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Mun koti on täällä


Päivät vaan humpsahtaa ohi, eilen tuli täyteen ekat kaksi viikkoa täällä oleilua. Ilmat otti ainakin takapakkia, pari päivää ollut kunnon syksyiset sateet ja viileä! EIlen päivällä auringossa oli lämmin mutta sitten taas illalla hytistiin Aleksandran kanssa kun odotettiin ratikkaa.
Eilen mentiin alkuillasta oltiin Nachtkonsum Sommerspezial kirppiksillä, joka järjestettiin tässä aika lähelle missä mä asun. Hurjasti myyjiä, yksi suomalainenkin bongattiin! Tyttö myi tekemiään koruja (ihania, ostin sulkakorvikset) ja kun mietittiin Aleksandran kanssa ääneen, et mitähän yksi rannekoru maksaa niin hämmennyyys myyjä vastasikin meille suomeksi ja jäätiin sit juttelemaan. Yksi nainen myi myös ihania nahkalaukkuja, ostin nätin vaaleanahkaisen clutchin, joka on alunperin italiasta. Italialaiset nahkalaukut <3
Kirpparilta sai myös kaljaa haa tämä Suomeen, myyjillä oli tuopit käsissä ja siellä sai kierrellä kalja kädessä. Tykkään tästä kulttuurista.
Illalla mentiin ulos, en laske sitä viikontakaista hostellin baarissa olemista ulkona käymiseksi, joten tää oli sit eka kerta täällä ulkona. Atomic Café oli paikka ja sitä voisi verrata Helsingin Roskaan ja kuulemma Tampereen Klubiin. Kiva paikka, mut toinen dj soitti vähän kökköä musaa. Tänään vissiin katsomaan joku uusi paikka, yritän löytää täältä mulle sijaisen auttamaan Lauantaidisko vieroituksessa :-(

PS. Täällä silmä lepää, sen verran hyvännäkösiä nuoria koko kaupunkia täynnä, Heleeeen tuus tänne jo!!

PPS. Pentu tuli tänään taloon :--) Ihana pieni toope hahaha

tiistai 11. syyskuuta 2012

Hello sunshine

Aaaaaa lämpimät ilmat hellivät yhä meitä Etelä-Saksassa, en valita vaikka olikin päivällä vähän tuskasen kuuma. Vein koiran pitkälle lenkille eilen ja sekin läähätti ihan hulluna, oli kyllä vettä mukana ja siellä se juoksenteli innoissaan varjosta varjoon koirapuistossa. Söpöläinen. Meille tulee lauantaina uusi koiranpentu, toinen mäyris pieni kahdeksanviikkoinen lutupallero <3
Tänään vietin illan taas Aleksandran kanssa ja istuttiin ulkona. Huomenna mennään leffaan, oon tottunu Suomessa käymään leffassa suht usein, ihanaa päästä täälläkin. Ja leffaherkkuja!! En oo täällä oikein herkutellu vielä yhtään, mitä nyt vähän salmiakkia ja lakua joita toin mukanani. Normaalisti oon sellanen herkkuperse et oksat pois. Huomenna siis Ted, toivon että se olis niin hauska kun trailer antaa olettaa! Luojan kiitos täällä on elokuvateattereita, joissa ne näyttää leffat englanniksi, en kestä mitään dubattuna. Hyi ssssaakeli.
PS. Hyi ssssaakelista puheen ollen, mitäs löysinkään aamulla huoneestani sänkyni vierestä..... Äiiiiitiiii!!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

On niin helppoo olla onnellinen

Torstai-illan kaljat Aleksandran kanssa auringon laskiessa Odeonsplatzilla, samalla kun vieressä soitti nuori DJ hyvää musiikkia ja ihmiset tanssivat edessä. Ihana lämmin perjantain aamupäivä läheisessä leikkipuistossa ja sen jälkeen pidennetty kotimatka puiston (Baumschule) halki. Se on aivan ihana, siinä oleva puutarhakoulu(?) ylläpitää puiston kuntoa ja istutuksia. Löytyy luumupuita, hapankirsikkaa, maissia, puiden taimia, jotka viedään muualle niiden ollessa tarpeeksi vanhoja. Erilaisia kukkiakin löytyy, kuten omaa lemppariani auringonkukkia!
 
Vielä helteisempi lauantai perheen kanssa kaupungilla Munich Streetlife -festivaalia juhliessa. Koko homma alkoi Odeonsplatzilta ja jatkui pitkälle. Oli kaikenmaailman ruoka- ja juomakojuja mutta sitten myös paljon lapsille ja eri yrityksiä esittelemässä juttujaan. Tänä viikonloppuna lähdin iltaisin myös ulos! Perjantaina istuttiin yhden Hostellin baarissa muiden au pairien kanssa. Tuo Hostelli on kuulemma legendaarinen paikka au paireille istua ja viettää iltaa.. Mikäs siinä halpaa kaljaa ja paljon ihmisiä ympäri maailmaa mut ei kuitenkaan mun ykkösvaihtoehto illanviettoon.. Lauantaina näin vanhaa tuttua ja käytiin kaljalla Biergartenissa (kaljalla, siis litran tuopilla hah) Aikaisin kotiin ranskalaisten kanssa ah. Vielä tilasin mäkkärissä englanniksi...... Kyllä se saksa varmaan alkaa kohta tulemaan, älä äiti huoli. Viimeistään sit kun kielikurssi alkaa! Hoffentlich! 

Nyt kello tuleekin Suomessa jo yhdeksän jeaaa BB-aika!

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Walk walk fashion baby

Hahaa dirndl löytyi! Tuntui niin hassulta maksaa tuosta n. 110e - auts. Mutta on se sen arvoista. Oktoberfestit starttaa parin viikon päästä, tuo päällä sitten rilluttelee, myös baareihin. Haha tollanen mekko päällä baariin, kai siihen tottuu ja se tuntuu jossain vaiheessa normaalilta. Onneksi muillakin on tuo mekko sitten päällä, normaaleissa vaatteissa ei kuuluis joukkoon..

Nyt lapset painii tossa mun huoneen matolla :--D Tääl on Lady Gaga disco meneillään, yks varotus on kyllä jo annettu, et jos tuo nuorempi vielä pärskii huulillaan täällä (eli sylkee...) niin sit äkkilähtö yläkertaan. Noni Poker Face piruetteja seuraavaks ja nyt tuo samainen nuorempi tuli nuolasee mun olkapäätä yääääk laters!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Here I am

Titii ensimmäiset neljä päivää nyt takana. Mitään kummempaa koti-ikävöintiä ei ole esiintynyt, mitä nyt vähän ekana yönä kun tytöt tekstaili Kokomosta. Ei siinä mitään aina ihanaa saada viestejä ja terkkuja, mutta silloin iski "Mitä mä oon oikein tehny, olenko oikeasti 9kk poissa muiden menoista?" Perhe on kuitenkin aivan ihana, lapsetkin. Eilen juteltiin vanhempien kanssa vähän siitä, mite ne odottaa multa ja mitä odotuksia mulla on. Mä olen täällä kuitenkin nyt osa perhettä ja ne luottaa muhun kuulemma 100%. 

Koko viikonlopun vietin kotona, tutustuin perheeseen paremmin ja vietin aikaa lasten kanssa. On tullu pelattua miljoona kierrosta Inkan Aarre -peliä ja muumit dominoa. Huh mutta on ne sulosia, aina tappelu kuka pääsee Henjen viereen istumaan :--)
Mun huone, vasemmalla näkyvän tuolin vieressä on ovi ja seison nurkassa vaatekaapin edessä. Tehdään tänne vielä jotain muutokisia, jos mua ei miellytä. Varmaan jossain vaiheessa keksin mitä tänne tekisin ja mitä laittaisin seinille.
Tänään poistuin kuitenkin ekaa kertaa keskustaan, stressasin miten osaisin ensin mennä bussilla, sitten U-bahnilla jäädä oikealla platzilla ja siitä vielä mennä oikeaan S-bahniin. Osasin ja onnistuittiin vielä Aleksandran kanssa löytämään toisemme. Tapasin tosiaan oululaisen Aleksandran, joka on täällä myös au pairina. Käytiin kaljalla biergartenissa (reissun eka bisse jeaaa) ja kierrettiin kauppoja. Katselin vähän dirndl-kauppoja, keskiviikkona mennään host-äidin kanssa ostamaan mulle oma mekko!!! Oktoberfestit täältä tullaan! En vaan tiennyt mitä kaikkea sen mekon ostamiseen kuuluu, itse mekkoja on ihan hurjana, essu vaihtoehtoja tuplasti niin paljon ja paitoja kans. Oli versioita gooteille, ruudullisia maalaistyttö-tyylisiä, yksivärisiä, yksivärisiä kirjailuilla.... Mitä ikinä kuvitella saattaa, täältä löytyy. 

Noniin siinä sulle äiti vähän kuulumisia, mää pärjään täällä mainiosti :-) Nyt jatkuu sinkkis!