Kauheen vaikeelta tuntuu tää bloggerin avaaminen. Täällä on riittänyt hellettä, nyt tosin ne loppuu hetkeksi. Shortsit on saanu kaivaa kaapista ja iltaisinkin on ollut suht lämmin. Tuntuu vaan niin hassulta, eilen oltiin vähän pussikaljottelemassa Hirschgartenissa. Siinä klo20:30 maissa alkoi olla jo ihan sysipimeää, mutta oli vielä suht lämmin. Kuin kesäilta, ainoa että Suomessa on tottunut siihen miten sitä valoa riittää.
 |
| <3 |
Eniveis oltiin torstaina Zenith:issä Lana Del Reyn keikalla. Ihana nainen, voisin fiilistellä Lanan musiikkia ihan milloin vain. Olin tosin menossa keikalla suht skeptisenä, että voisiko se toimia livenä, osaako neiti laulaa miten yms. Ihana nainen, aivan mahtava livenä. Keikkapaikka oli ainoa, joka jäi häiritsemään. Zenith on sellainen iso halli ja keikka oli loppuunmyyty. Ihmisiä siis todella riitti, Lanan musa on sellaista fiilistelymusaa, joka olisi mielestäni sopinut paremmin paljon pienempään paikkaan. Mutta kysyntää kun todella riittää niin kyllä sen ymmärtää, että sitten valitaan isompi keikkapaikka ja saadaan enemmän lippuja kerralla myytyä. Me oltiin tosin suht kaukana, onneksi olen pitkä niin näin jotain. Iphone oli tosin vain mukana niin enpä oikein mitään kuvia saanut otettua. Hyi ihan hirveän sumeita, mutta olkoon tuo yksikin nyt tuossa.
 |
| <3<3<3<3 fan moment |
Ja tosiaan, se mistä aiemmin kirjoittelin oli Urban Conen keikka, jota olin Lisan kanssa katsomassa öööää pari viikkoa sitten. Hups. Varsinkin jos Two Door Cinema Club nappaa niin suosittelen kuuntelemaan tätä ruotsalaista bändiä. Tämä keikka oli Ampere:ssa, sama paikka kuin Jessie Waren keikalla. Tungettiin pienen lavan eteen Lisan kanssa ja
kuolattiin nautittiin poikien esiintymisinnosta. Se oli ihana huomata, miten se musiikin tärkeys näkyi bändin pojissa. He kun ovat aika "pieniä" vielä, vaikka kiersivät nyt täällä päin pienissä klubeissa. Rakkaus siihen omaan musiikkiin kuitenkin näkyi ja he olivat ihanasti läsnä. Jäivät siihen vielä keikan jälkeen ja sai ottaa heidän kanssaan valokuvia tai pyytää nimmareita ja jäivät juttelemaan. Ostin sitten kangaskassin ja sain siihen poikien nimet ja haluttiin valokuvaankin hihi. Huomasin muuten miten ruosteessa mun ruotsi on huh. Lisa on tosiaan ruotsalainen ja jutteli jotain pojille. Mulla pyöri päässä vain saksa. Nauratti myös miten stereotyyppisiä indierokkareita noi oli, hahahah ihania!
Vai onko Urban Cone jo monelle tuttu? Oon ihan kujalla kaikesta mikä Suomessa pyörii!
Olen linkittänyt jotain näistä tänne jo, mutta menkööt!
Urban Cone - Urban Photography
Linkittäisin lisää videoita, jos pystyisin. Kirottu Saksa ja youtube. Mikään ei toimi. Etsikää siis itse <3