lauantai 31. elokuuta 2013

365 days in Germany

Mitähän mä viimeksi sekoilin kirjoittaessani, että ensi viikolla täyttyy tämä "merkkipaalu" kun se onkin nyt, tänään, lauantaina. Vuoteen on mahtunut paljon. On itketty monista syistä, naurettu miljoona lisävuotta elämään, tavattu upeita ihmisiä, sanottu joillekin jo heipat mutta kaikista eniten olen kasvanut ihmisenä. Olen jossain määrin ihan eri ihminen kuin vuosi sitten Helsinki-Vantaalla, mutta kuitenkin se täysin sama.  (kuitenkin ihan eri näköinen, oh my miten ihmeellisen näkönen olen tänne tullessani ollut!! rillit tekee paljon....)
Olen oppinut juomaan kahvia, nauttimaan jalkapallon seuraamisesta, omaksunut hieman deittailu-kulttuurin (hahaha), osaan ilmaista itseäni vieraalla kielellä, muuttunut koiraihmiseksi, potkaissut nirsouteni pelloille, elänyt lähes koko vuoden vegaanina (mitä nyt hyvin satunnaisesti juustoja..), nautin nykyään punaviinistä, rohkaistunut lähestymään erilaisia ihmisiä ja isoin muuttuminen: ajatus lasten saamisesta ei enää okseta minua (ei kyllä moneen, moneen kymmeneen vuoteen). Ja jos suomi-kavereita ja perhettä uskon, niin kuulemma laihtunutkin! Ihana vuosi takana, ihania aikoja edessä.

Välillä Suomessa ehdin miettiä jo, että onkohan tänne paluu virhe. Jaksanko oikeasti olla täällä, olisikohan pitänyt mennä kouluun, olisiko sitä olisiko tätä. Ehkä lähinnä mietin, mitähän muut ajattelevat. Mutta ei, heti kun pääsin tänne takaisin ja neuvoin lentokentällä turisteille sbahnan käytöstä (saksaksi!!) ja katselin junasta tuttuja maisemia tunsin olevani kotona. Kerrankin päätin toimia sen mukaan, mikä tuntuu itselle oikealta.
:"")
En voisi olla onnekkaampi, että saksan äitini näki au pair worldissä profiilini, otti yhteyttä, jatkoimme meilailua, pikainen skype venyi 2,5 tuntiin ja hän halusi minut sinne, tai siis tänne. Onneksi tartuin tilaisuuteen, muuten saattaisin yhä istua viikonloppuni 6euron kalja kädessäni Motelletissa tai Beeffissä pöydän ääressä samalla poppoolla kuin aina aiemminkin. Ei tosin siinäkään mitään väärää, paras poppoo odottaa

Blogin nimi kaipaisi tosin muutosta, nuo päivät käytettiin loppuun jo toukokuussa.

maanantai 26. elokuuta 2013

Suomi kesää

Suomessa vietetyt päivät kului nopeaan ohi. Vaikka Flown jälkeen tuntui ihan päinvastaiselta "mullahan on vielä 1,5viikkoa täällä" Viime torstaina lensin kuitenkin takaisin tänne Saksaan. Ensimmäistä kertaa Suomi vierailun jälkeen oli haikeaa lähteä, mutta oli ihanaa tulla tänne takaisin ja saada mun ranttaliksi mennyt päivärytmi takaisin.
Ehdin Suomessa tehdä kaikkia juttuja, mitä mun Suomen kesään kuuluu: mökkeillä, käydä festareilla (okei Flow ei ole perus festari mut eniveis), grillata, istua ilta-auringossa, juosta läpi kesäsateen, istua terassilla, nauttia pussikaljottelusta kaverien kanssa ja mitähän vielä. Ainoa mitä olisin halunnut tohon listätä niin lintsi!!! Tai särkänniemi, ehdin käydä nimittäin myös Tampereella, ihana kaupunki!
Nyt täällä vähän normaalia elämää, kunnes 25 päivän päästä alkaa tättärärää Oktoberfestit! Siihen pitää kerätä energiaa. Ensi viikolla tulee myös täyteen vuosi siitä, kun istuin itkuisena vatsa kipeänä jännityksestä Helsinki-Vantaalla astumassa aamun koneeseen kohti Müncheniä. Niin se aika rientää, kun on hauskaa.

maanantai 12. elokuuta 2013

Flow 2013

Huh, on tää Suomi rankkaa. Takana 5 päivän liian rankka putki. Juhlimista, mökkiyö ja siihen perään Flow, jossa olin kuitenkin tänä vuonna "vain" perjantain ja sunnuntain. Mutta olipa taas ihanaa! On mulla vaan ihana kasa ystäviä, säät salli ja artistit olivat huikeita. Pieni minus perjantainen äksidenttini, kun onnistuin tyrimään nilkkani. Heräsin la aamuna nilkka turvonneena palloksi ja linkkasin sitten läpi viikonlopun. Tänään se on enää tummunut mutta se kuitenkin liikkuu aika sutjakasti. Pitäisi oppia katsomaan jalkoihin, ettei onnistu lyömään nilkkaa betonia päin.

Sunnuntaina sisäinen 13-vuotias Henje hihkui onnessaan Public Enemyn aikana (fläbärit Flavor Flav'n kanssa, kun herra kierteli yleisön läpi), perjantaina aamusta asti hypetetty Kendrick, kipeän nilkan kivusta huolimatta lavan edessä jorattu Disclosure (oli muuten AIVAN älytön!), ihanat Haim:in siskokset ja apua mitähän tästä vielä jäi pois.

Ensi vuoteen Flow, tänään pysyn koko päivän sohvannurkassa ja parantelen nilkkaani. Poloinen tarvitsee lepoa ja niin myös minäkin.

maanantai 5. elokuuta 2013

HOO BEE DEE


Voi kiiiiitos Tuksulle, synttäriaamu tuntuu heti erikoisemmalta! Mä en voi uskoa, että noi kaikki kuvat, jotka on mun 18v synttäreiltä on jo _kolme_ vuotta vanhoja. Ei tää 21 kyllä tunnu missään, ei vaan ihan tajua sitä, etten mä ole mikään teini enää. Huhhu pitääkö nyt alkaa käyttäytyä jo iän mukaan?

torstai 1. elokuuta 2013

My Munich part.1

Aloin kasaamaan teille juttua mun lempipaikoista täällä, vähän myös vinkkejä jos joku sattuu suuntaamaan näille suunnille. Vaikka tuskin München on monella ensimmäisenä listalla "Euroopan kaupungit, jonne haluan" Mutta suosittelen tulemaan, täällä on aika kivaa :-) Tässä ensimmäinen osa!

  • Hans Im Glück - burgeriravintola, jonka sivut ovat näköjään nyt työn alla.
Täällä Münchenissä näitä on kaksi, olen tosin käynyt ruokailemassa vain toisessa, tuossa Türkenstraßella sijaitsevassa. Toisen ohi olen kävellyt kerran, hah! Samalta sielläkin näytti. Sisustus on suomalaisen silmään sopiva; siellä on koivuja joka paikassa, puuta, metsän tunne. Kotoisa olo :-) Kasvissyöjänä osaan rehellisesti suositella vain vegeburgereita, jotka ovat taivaallisia. Jos jollekin jäänyt epäselväksi, että pidän tästä paikasta niin ihme.. Sen verran usein on tullut tuolla käytyä.

Kannattaa tilata ajankohdasta riippuen paikan menu. Päivämenu on 11€ sisältäen burgerin, kulhon ranskalaisia tai salaatin, juoman (en tiedä kuuluuko tähän kalja, varmaan kuuluu ollaanhan kuitenkin Saksassa) ja kahvi (myös erikoiskahvit esim Latte tai Cappucino, ei vain normaali).
Iltamenu on muistaakseni 14,90€ tai sitten 14,50€ apua en muista! Siihen kuuluu juomaksi sitten cocktail. Suosittelen villivadelmamojitoa! Cockatilit ovat myös hurjan hyviä, ne maksavat yksinään 7,50€ (niinkuin myös burgerit yksittäin) ja happy hourin aikaan klo17-20 niiden hinta on 5€. Hinnat eivät siis päätä huimaa ja huh vatsan kyllä saa täyteen....


  • Kauf Dich Glücklich - yksi mun lemppari kaupoista täällä! Nimi hauska, suomeksi "Osta itsesi onnelliseksi"
Näitäkin löytyy vissiin Münchenistä kaksi, itse suosin mielummin Yliopiston lähellä olevaa osoitteessa Schellingstraße 23. (Schwabingissa)
Vaatemerkeistä täältä löytyy mm. Vilan vaatteita, Cheap Monday, Dr. Denim, Just Female. Mutta myös pienempiä merkkejä, jotka oli itselle ihan uusia. Jotkut vaatteista voivat olla aika hintavia, mutta nyt siellä oli paljon tavaraa aleissa ja löysinkin kivan mekon puoleen hintaan :--) Tuolta saa myös ihania aurinkolaseja ja sisustustavaraa! Myös mm. Vagabondin joitakin malleja ja ihania värikkäitä Niken lenkkareita eri malleissa! Voisin verrata tuota ehkä hmm Helsinki 10?



Nimi hämää, paikka ei ole mikään kahvila. Hofbräuhausin kulman takana oleva pikkuinen klubi, joka toimii monen pienemmän bändin keikkapaikkana. Lempipaikkani keskiviikkoisin, tosin myös ainoa, jossa olen arkisin käynyt. Mutta monen mukaan yksi parhaimmista keskiviikkoklubeista on Atomcin Britwoch. Kuin paikallinen Tavastian Lauantaidisko, parin vuoden takaa silloin kun se oli vielä super kova!  Juomat tosin muihin paikkoihin verrattaessa vähän kalliimpia (0,33l Helles eli kalja 3,5e), cocktailien Happy Hour klo22-23 ja kaikki 7e.
Eilen paikka oli jo meidän saapuessa ihan tukossa, sisäänpääsy tosiaan klo22-23 ilmainen eikä siinä yleensä ole hullua jonoa. No eilen oli ja paikka ihan täynnä.

Lisää siis tulossa, en vain tiedä milloin olisin ehtinyt mitäkin kuvailemaan ja kirjoittamaan. Pitää keksiä paikkoja, musta on hauska jakaa kaupungista lempparipaikkoja :-)
Ensi tiistaina suuntaan Suomeen pariksi viikoksi tekemään kesäjuttuja, otin lennot juuri ennen Flow'ta toiveissani päästä sinne tänäkin vuonna. Näyttää nyt heikolta.. Luottavaisin mielin ajattelin, että ehkä saisin tänäkin vuonna liput synttärilahjaksi. Niin, nekin koittaa. Maanantaina mittariin 21 vuotta huhhuh. Kaikki ketkä tämän lukee ja miettii, ehkä sisimmässään hmm mitähän lahjoittaa ihanalle Henjelle 21v kunniaksi. Tämä tyttö haluaa Flow Festivaaleille, mutta oma budjetti ei nyt jousta. Itken verta.