torstai 13. kesäkuuta 2013

The less you care, the happier you`ll be.

..täällä ollaan, kotona taas. Suomen reissu hujahti ohi tai välillä mateli, olen kuitenkin nyt taas Saksassa.   Suomessa näin kavereita, menetin säännölliset elämäntapani (söin milloin sattuu ja miten sattuu), tissuttelin ihan liikaa, juhlin ja vietin aikaa perheen kanssa. Ja pääsykokeet meni tosi hyvin, keskittyi tosi simppeleihin asioihin ja melkein nauratti, miten helpolta se vaikutti. En siltikään tiedä, onko se mua varten. Ajatus siitä, että palaan rahattomana elokuun alussa kotiin ja kolmen viikon aikana pitäisi siirtää elämä Vaasaan, ei innosta ei sitten yhtään. Tässä on nyt vähän asioita mietittävänä.
Mulla sattui kuitenkin mahtava tuuri ilmojen kanssa! Lähtiessäni Suomeen olin elellyt pari viikkoa tauottomassa sateessa, harmaudessa ja +11C ilmoissa. Suomessa odotti aivan uskomaton helle, joka lähti laskuun mun lähtiessä. Nyt paistattelen Saksassa taas aivan uskomattomissa helteissä! Mitäpä tähän lisäisi, elämä hymyilee! Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen itseni onnelliseksi elämän kaikilla alueilla, vielä kun saisi tulevaisuuden suunnitelmat selkeämmiksi, niin voisi ottaa vieläkin letkeämmin. En tiedä, elämä on jännä juttu :--)

Milky Chance - Stolen Dance   

Is Tropical - Dancing Anymore

Robin Thicke feat. T.I. + Pharrell - Blurred Lines

Ei kommentteja: