Mun viimeaikaisen elämän voisi tiivistää tähän ylempään kuvaan: litkin chai lattea villasukissa omassa huoneessa myyräillen. Mitä tehdä kun mikään ei innosta. Kai se on tuo yhä vellova harmaus, kun ei vaan huvita tehdä mitään. Ajatus sosialisoitumisesta vaan väsyttää ja tekisi mieli käpertyä syvemmälle viltin alle. Sitkun olen muutamana iltana jaksanut tehdä jotain, niin on ollut kivaa mutta sit seuraavana aamuna ärsyttää, kun ei saanut kunnon yöunia. Oli se sit iltaleffa tai muutamat oluet. Kai tää on vastapainoa valoisalle keväälle ja kesälle, kun en millään pysy paikallani.
Viime lauantaina vähän jaksoin ja pyysin Elinin meille, kun vähän tanssijalkaa vipatti ja halun Atomiciin tanssimaan samoja indiepoppeja kuin aina! Tehtiin itse mojitoja, tai no Elin teki. Tyrin, kun ostin mintun sijaan sitruunamelissaa. Ei siitä illasta sitten enempää, makoisat yöunet tarjosi tälläkin kertaa MVG..... (meidän HKL) low point.
Sitä sun tätä mahtunut tähän. Vähän flipperiä ja muutamat Substanzissa. Taas törkeän hieno kakku meidän Aadan 7v synttäreillä. Tehtiin vähän sushia viime lauantaina ja vedettiin överit. Ärsytti yksi torstai, kun tulin kotiin saksan tunnilta ja napsin möllölllöö-kuvia. #shamelessmirrorselfie
Nyt tämä yks sinkkis-jakso loppuun, sit taas yks tai kaks lukua kirjasta (mä oikeasti luen!!) ja untenmaille. Huomenna rakas Henriikka täyttää vuosia ja Edisonit mennään illalla syömään! Ja ehkä Atomiciin yhille, ilmainen sisäänpääsy niin mikäs siinä. Go with the flow. Kyllä tää tammimasennus tästä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti