maanantai 14. huhtikuuta 2014

Austria through my iPhone

Nyt istun taas tutulla ja turvallisella kotisohvalla, väsyneenä miniloman jälkeen. Itävalta oli ihana ja tästä sai hyvää energiaa kevääseen. Vietettiin Henriikan kanssa kivat pari päivää Wienissä ja sitten Filippuksen luona Eisenstadtissa. Filippus on siis mun Itävallan-veli. Fili oli 2010 Suomessa vaihto-oppilaana ja asui tällöin meillä. Olin nyt jo toista kertaa kylässä heillä, viime reissulla oli tosin pirun kylmä eikä ollut aikaa nähdä paikkoja. Tällä kertaa saatiin hostperheiltä kivasti vielä maanantai vapaaksi niin oli koko sunnuntai aikaa rauhassa nähdä lähiseutuja.

Kerron kaikesta paremmin myöhemmin, pitää ensin saada Henriikankin kanssa kuvat vaihdettua. Nyt siis ensin muutamat sekavatruudut puhelimesta:
Lähtövalmiina rautatieasemalla, ah tuo juona olisi jatkanut Budapestiin asti. Se kaupunki ollut mulla must visit listalla jo kauan. // Belvedere palatsia Wienissä ihan mun serkun kodin naapurissa! Ei olisi kadulta katsoessa uskonut, että aitojen sisältä paljastuu tuollainen palatsi!

Stephansdom elikkäs suomeksi Pyhän Tapion tuomiokirkko Wienin keskustassa. Oli aika massiivinen - sisältä ja ulkoa.
 

Selfieeeee! // Minä ja museo "heheh" // Henriikan ja minun perjantainen terassihetki. Mmm Aperol Spritz maistuu Wienissä, täällä Saksassa otan mielummin Hugon.

Perjantai-iltana Top Kino nimisessä baarissa. Hauska idea, se toimi leffateatterina pienen yleisön indie-leffoilla mutta tilassa toimi myös baari. // Henriikka selaa Tel Aviv Beachin listaa // Minä ja Hugoni Tel Aviv tekorantabaarissa Tonava kanaalin varrella. Täällä päin Eurooppaa ei rantoja ole mutta on sitten tehty tuollaisia tekorantabaareja hiekkoineen kaikkineen!
Sitten ollaankin pois Wienistä maaseudulla, tämä ihan Itävallan ja Unkarin rajalta, kuulemma tuolla edessä siintää jo Unkari ja Itävallan viinipellot // Nyt ollaan asian ytimessä. Ja olen juonut viiniä Wienissä.

Eilisen illan jälkkäri kakku-kahvin puitteet, aaah sielu lepäsi. // Nappasin nopean Filippuksen autosta, joku Wienin hieno rakennus….
"Loma loppuuuuu!!" ja Artun hieno filtterin käyttö… Pojat saattoi meidät nätisti junan kabinettiin asti ja nappastiin meistä viimeinen fiiliskuva tänä aamuna. Kymmenen minuuttia myöhemmin puksutteli juna jo eteenpäin kohti Salzburgia, jossa vaihdettiin Münchenin junaan. Nukuttiin muuten molemmat junamatkat ja yhä vaan väsyttää. On se lomailu rankkaa.

Kaiken kaikkiaan oli ihana viikonloppu, säätkin suosivat ja aurinko paistoi. Itävallasta jäi käteen pieni matkalaukullinen tupakalta lemuavia vaatteita, siellä kun on yhä sallittua polttaa sisällä baareissa.. Puhuttiin lauantaiaamuna Henriikan kanssa herätessä röökiltä lemuten, että jos olisi myös täällä sallittua, ei varmasti käytäisi ulkona. Hyi hele sanon minä, taidanpa mennä tästä pesemään pyykkiä.

Ei kommentteja: