sunnuntai 9. syyskuuta 2012

On niin helppoo olla onnellinen

Torstai-illan kaljat Aleksandran kanssa auringon laskiessa Odeonsplatzilla, samalla kun vieressä soitti nuori DJ hyvää musiikkia ja ihmiset tanssivat edessä. Ihana lämmin perjantain aamupäivä läheisessä leikkipuistossa ja sen jälkeen pidennetty kotimatka puiston (Baumschule) halki. Se on aivan ihana, siinä oleva puutarhakoulu(?) ylläpitää puiston kuntoa ja istutuksia. Löytyy luumupuita, hapankirsikkaa, maissia, puiden taimia, jotka viedään muualle niiden ollessa tarpeeksi vanhoja. Erilaisia kukkiakin löytyy, kuten omaa lemppariani auringonkukkia!
 
Vielä helteisempi lauantai perheen kanssa kaupungilla Munich Streetlife -festivaalia juhliessa. Koko homma alkoi Odeonsplatzilta ja jatkui pitkälle. Oli kaikenmaailman ruoka- ja juomakojuja mutta sitten myös paljon lapsille ja eri yrityksiä esittelemässä juttujaan. Tänä viikonloppuna lähdin iltaisin myös ulos! Perjantaina istuttiin yhden Hostellin baarissa muiden au pairien kanssa. Tuo Hostelli on kuulemma legendaarinen paikka au paireille istua ja viettää iltaa.. Mikäs siinä halpaa kaljaa ja paljon ihmisiä ympäri maailmaa mut ei kuitenkaan mun ykkösvaihtoehto illanviettoon.. Lauantaina näin vanhaa tuttua ja käytiin kaljalla Biergartenissa (kaljalla, siis litran tuopilla hah) Aikaisin kotiin ranskalaisten kanssa ah. Vielä tilasin mäkkärissä englanniksi...... Kyllä se saksa varmaan alkaa kohta tulemaan, älä äiti huoli. Viimeistään sit kun kielikurssi alkaa! Hoffentlich! 

Nyt kello tuleekin Suomessa jo yhdeksän jeaaa BB-aika!

3 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Siel on vielä ihan kesän näköstä?? :DDD Epäreilua, täällä on tulossa jotain yöpakkasia jo..

Iina-Maria kirjoitti...

Helteitä..... En oo yhtään kateellinen kun täällä Suomessa on n. +12c, koleaa ja alkuillasta tulee pilkkopimeää ihan yhtäkkiä. Jiiihaaaaaaa

Henje kirjoitti...

Lape (<3), kesä vielä tuntuu olevan! Hiljalleen tulossa syksy, kyllä täällä paikalliset nimitti näitä päiviä "kesän viimeisiksi päiviksi" Mut kattelin et vaikka nyt tulee pari sateista +15 päivää niin elohopean pitäis taas vklpn jälkeen kohota yli +20 asteisiin :---)

Iina-Maria, heheheh lueskelinkin yöpakkasista! Mut hei saatte jo ottaa ilon irti syksyn kerrospukeutumisesta! Tavallaan odottelen jo sitä.. Ihan hassua kun ei tälläseen syyskuun helteisiin ole tottunut ei sit yhtään!