torstai 27. joulukuuta 2012

I just wanted to say welcome

Nyt on joulut juhlittu, toivottavasti kaikilla oli kivat pyhät! Minulla ainakin oli, paljon ruokaa, juomaa, kotona lusmuilua, piirrettyjä, ulkoilua normaalia lämpimimmissä ilmoissa (nahkatakki esiin ja pipo kotiin!) ja pitkään nukkumista. Olipahan myös elämäni ensimmäin vegaani joulu, hyvää oli mitään en kaivannut. Paitsi sitä ainaista juustoa voisin syödä koko ajan ja ikuisesti mmm.

Havahduin kuitenkin siihen, että ensi maanantainahan vaihtuu vuosi kääääk! Mihin tämä aika aina hupenee, mikäs kiire sillä on. Katsoin facebookissakin läpi tämän "vuotesi kohokohdat" taimikäonkaan. Yea right, minkähän perusteella ne jutut on siihen valittu. Päätin itse kasata vähän kokoon vuoden 2012 kivoja juttuja! Here we go:


 Vuoden alussa juhlittiin siskoni Annan 18v synttäreitä, haha ei me ihan keskenään kuitenkaan Paavon kanssa oltu..
Maaliskuun alussa käytiin tyttöjen kesken Virossa juhlimassa Annan ja Ruusun synttäreitä, hauska reissu oli!
Maalis-huhtikuussa alkoi myös koko kevään pänttäys.... all for nothing.
Jossain vaiheessa lukemisen aikana tulikin kevät!
Ensimmäinen vappu evör lakki päässä, oltiin siis lakkipäät yhdessä piknikillä! Aattona olin Kaapelitehtaalla Renegade festareilla, oli huikeet karkelot aiaiii
Anna sai ajokortin!!!!
Kaikenmaailman keikkoja ja riekkumisiltoja vähän silloin sun tällöin. Reivaamista Circuksessa, Diplo Nokia Factorylla (<3) ja Calvin Harris
Jossain välissä meiän perheen nuoret sai lakit päähänsä, voii pojat sitä juhlaa!
No ne perrrrkeleen pääsykokeet
Neeeew Yoooork baby
Huikee viikonloppu ruississa!
 Pari huippua mökkireissua parhaassa seurassa!
 Ihania alkuiltoja auringossa mm. meidän parvekkeella
 Koko viikonloppu juhlien mun synttäreitä - jipii! Oli ihanaa, se kaikki päättyi lauantaidiskon jälkeen aamuöiseen Helsinkiin, kun odotimme auringonnousua Helenin kanssa.
Flowflowflow
Ihanat läksärit mun tyttöjen kanssa <3
Sitten koittikin jo elokuun loppu ja lähdin kimpsuineni tänne Saksaan.

Täällä olen kokenut kaikkea ihanaa! Tutustunut niin kivoihin ihmisiin, löytänyt uusia paikkoja, kasvanut ihmisenä ja todellakin itsenäistynyt. Minä pärjään. Vaikka välillä tulee ikävä kotiin, ymmärryksen luo. Olen silti niin onnellinen, että jäin kahden pisteen päähän Vaasasta ja päätikin sen yhden viikon aikana lähteä tänne. Olen äärettömän kiitollinen kaikesta, mitä olen saanut kokea.

Huh, tulipahan kuvia ja juttuja tältä vuodelta. On ollut ihana vuosi täynnä ihania muistoja. On tähän tietysti mahtunut ei niin kivoja juttujakin, mutta niinhän normaaliin elämään aina. Toivon vuodesta 2013 yhtä ihanaa, tiedän jo nyt, että sekin tulee olemaan täynnä ihania uusia asioita!

Ei kommentteja: